2024

​​​​​​Tammikuussa

  • Osallistuimme Tampereella järjestettyyn Osastonhoitaja & hoitotyön johtaja -tapahtumaan.
  • Olimme mukana XAMKin työelämäpäivillä.
  • Annoimme lausuntomme vientivetoiseen työmarkkinamalliin ja sovittelujärjestelmän kehittämiseen liittyvistä hallitusohjelmakirjauksista.
  • Annoimme lausuntomme hallituksen esityksestä aikuiskoulutustuen, ammattitutkintostipendin ja vuorotteluvapaan lakkauttamisesta.

Helmikuussa

  • Osallistuimme Päihdelääketieteen päiville ja jälleen stipendillä Vuoden päihdesairaanhoitajan palkitsemiseen.
  • Otimme kantaa: Hätiköityjä irtisanomissuunnitelmia – Taja huolissaan hoitotyön johtajien asemasta hyvinvointialueilla
  • Osallistuimme keskusjärjestö Akavan järjestämään poliittiseen työtaisteluun. Taja vaati yhdessä Akavan ja monien muiden akavalasiten liittojen kanssa, että hallitus ryhtyisi toimiin ratkaistakseen kriisiytyneen työmarkkinatilanteen ja kutsui koolle neuvottelut, joissa haettaisiin yhteistyöllä ratkaisuja.
  • Kampanjoimme muiden akavalaisten liittojen kanssa paremman työelämän puolesta.
  • Järjestimme kiinnostusta herättäneen webinaarin terveydenhuollon henkilöstön päihdeongelmista.

Maaliskuussa

  • Pyörähti käyntiin Akavalaisten liittojen Mieleni terveys on #tärkeä osa minua -kampanja, johon osallistuimme aktiivisesti.
  • Yrittäjäjäsenille ja yrittäjyydestä kiinnostuneille oli tarjolla AKY:n järjestämää koulutusta verotuksesta ja vakuutuksista.
  • Ilmestyi vuoden ensimmäinen Pro terveys -lehti.

Huhtikuussa

  • Osallistuimme Helsingin Paasitornissa järestetyille valtakunnallisille Päihdekuntoutuspäiville.
  • Järjestimme jäsenille aamukahvitilaisuuksia Varsinais-Suomen alueella.
  • Jäsenille oli tarjolla kattava AKY:n järjestämä sote-yrittän peruspaketti -webinaarisarja.
  • Otimme kantaa kehysriihestä nousseisiin sopeutustoimiin: Soteleikkaukset uhkaavat heikentää mahdollisuuksia tasa-arvoisiin palveluihin ja alan vetovoiman ylläpitämiseen
  • Järjestimme perinteisen Ajankohtaista terveystieteellisestä tutkimuksesta -webinaarin teemalla terveyttä ikä kaikki.
  • Kannatimme Akavan puheenjohtaja Maria Löfgreniä jatkokaudelle.
  • Osallistuimme kanavissamme Kunta- ja hyvinvointialan työmarkkinajärjestöjen Suomen tärkein sijoitus -kampanjaan.

Toukokuussa

  • Pro Terveys -lehti ilmestyi.
  • Kevätkokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat.
  • Osallistuimme EKHVA:n ja LAB AMK:n Hoitotyönpäiville.
  • Olimme mukana TerveSOS-tapahtumassa Kuopiossa.

Kesäkuussa

  • Vilhelmiina Lehto-Niskala kertoi näkemyksiään hyvinvointialueuudistuksen tilanteesta Akavan artikkelissa.
  • Tajan puheenjohtaja Vilhelmiina Lehto-Niskala edusti Tajaa eduskunnan Hoitotyönverkoston järjestäytymiskokouksessa.
  • Osallistuimme Helsinki Pride -viikolla palkansaajakeskusjärjestöjen työelämäseminaariin.
  • Olimme yhteistyökumppanina Hoitotieteiden tutkimusseuran konferenssissa.
  • Julkaisimme Tajan suuntaviivat hyvään ja vaikuttavaan hoitotyön johtamiseen.
  • Kävimme puhumassa hoitotyön johtamisen puolesta sosiaali- ja terveysministeriössä.
  • Vietettiin Pride-kuukautta. Olimme jälleen mukana vuosi sitten lanseeratussa Akava-yhteisön Avoin tiedolle -kampanjassa.

Elokuussa

  • Tajan hallitus kokoontui syksyn ensimmäiseen kokoukseen, jossa puhuttivat mm. uutiset hyvinvointialueiden talousvaikeuksista ja yt-neuvotteluista sekä niiden vaikutukset sote-ammattilaisiin ja hoitoon: Pelkästään talouden reunaehtoja kiristämällä ei sote-alalle saada pitkäjänteistä kehittämistä
  • Otimme kantaa HUSin uutisoituihin yt-neuvotteluihin ja ilmaisimme huolemme tilanteesta: Esitys HUSin yt-neuvotteluista aiheuttaa huolta, Akavalaiset sote-liitot järkyttyivät HUSin päätöksestä aloittaa jättimäiset yt-neuvottelut
  • Järjestimme yhteistyössä Suomen työterveyshoitajaliiton kanssa yt- ja muutosneuvotteluita käsittelevän jäsenwebinaarin.
  • Järjestimme yhteistyössä Suomen työterveyshoitajaliiton kanssa esihenkilöiden hyvinvointiwebinaarin.
  • TtM Wilhemiina Hölttä aloitti Tajan järjestöasiantuntijana.

Syyskuussa

  • Järjestimme yhteystyössä Työterveyshoitajaliiton kanssa työoikeusiltapäivä -jäsenwebinaarin esihenkilöille.
  • Osallistuimme Mielenterveyspoolin tapaamiseen. Taja kuuluu Mielenterveyspooliin.
  • Otimme kantaa hoitotyön professiojohtamisesta: Professiojohtajien aseman heikentäminen lyhytnäköistä.
  • Järjestimme jäsenristeilyn Turusta.
  • Olimme asiantuntijatahona ja allekirjoittajana useassa professiojohtamisen asemaa puolustavassa ja tukevassa kannanotossa:
  • Eduskunnan Hoitotyön verkoston kannanotto: Professiojohtamisen virat on säilytettävä hyvinvointialueilla
  • Kannanotto: Satakunnan hyvinvointialueella ei ymmärretä professiojohtajien merkitystä
  • Kannanotto: Hoitotyön, lääketieteen ja sosiaalihuollon professiojohtamisen virat säilytettävä Satakunnassa
  • Yrittäjäjäsenille ja yrittäjyydestä kiinnostuneille tarjolla oli koulutusta markkinointivideon tekemisestä tekoälyllä, fasilitoinnista sekä liiketoimintasuunnitelman tekemisestä ja yrityksen perustamisesta.
  • Lauri Järvilehdon webinaari ajattelun voimasta työhyvinvoinnin tukena sekä webinaari verkostoista työnhaussa yhteistyössä TJS Opintokeskuksen kanssa
  • Puheenjohtaja Vilhelmiin Lehto-Niskala kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa omatiimimallista yhdessä Terveydenhoitajaliiton Kirsi Grymin ja Suomen Fysioterapeuttien Tiina Mäkisen kanssa: Omalääkärimallin sijasta pitäisi puhua omatiimimallista
  • Korkeakoulukierroksemme käynnistyi Pohjois-Suomen oppilaitoksista.
  • Syksyn Pro terveys -lehti ilmestyi.

Lokakuussa

  • Kuten aina, edunvalvonta tajalaisten tukena
  • Työnhakua tukeva webinaari yhteystyössä TJS Opintokeskuksen kanssa jäsenille.
  • Kokoontui Eduskunnan Hoitotyön verkosto, jossa Tajaa edustaa puheenjohtaja Vilhelmiina Lehto-Niskala.
  • Matkustimme Kajaaniin edustamaan Tajaa KAMKin Ura ja rekry -messuilla.
  • Olimme mukana Valtakunnallisilla päihdehoitotyönpäivillä, jossa toiminnanjohtaja Kukka Junno piti avauspuheenvuoron.
  • Olimme mukana Sairaanhoitajapäivillä.

Marraskuussa

  • Ilmestyi vuoden 2024 viimeinen Pro terveys -lehti.
  • Oli jälleen Tajan perinteisen pikkujouluristeilyn aika!
  • Olimme mukana valtakunnallisilla Opioidikorvaushoitopäivillä.
  • Syyskokouksessa Vilhelmiina Lehto-Niskala valittiin jatkokaudelle puheenjohtajaksi. Lisäksi kokouksessa käsiteltiin tulevaa toimivuotta ja valittiin vaalilla uusia jäseniä hallitukseen erovuoroisten tilalle.
  • Järjestimme syksyn Ajankohtaista terveystieteellisestä tutkimuksesta -webinaarin, jossa mukana oli viisi kiinnostavaa esitystä.
  • Otimme kantaa:
    • Hallintosäännön on vahvistettava, ei heikennettävä, hoitotyön ammatillista johtamista
    • Hoitotyön, lääketieteen ja sosiaalihuollon professiojohtamisen virat säilytettävä Itä-Uudellamaalla
    • Pohjois-Savossa on turvattava hoitotyön ja sosiaalityön johtaminen
  • Osallistuimme Jyväskylässä JAMKin Työpäivä -tapahtumaan, Kuopiossa Amazing Nurse Savonia -tapahtumaan sekä Helsingissä Metropolian Sote-rekry -tapahtumaan.
  • Olimme mukana Satakunnan ammattikorkeakoulun hyvinvointiteknologiamessuilla.

Joulukuussa

  • Joulutervehdyksiin varatut rahat lahjoitimme Hyvä joulumieli -keräykseen.
  • Otimme kantaa Pohjois-Savon johtajaylihoitajan tehtävään: Johtajaylihoitajan tehtävänkuva palautettava valmisteluun Pohjois-Savon hyvinvointialueella
  • Osallistuimme Akavan järjestämään seminaariin sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuudesta.
  • Tajan opiskelijaverkoston puheenjohtajaksi valittiin Jenniveera Tabell.
  • Osallistuimme edustajanamme puheenjohtaja Vilhelmiina Lehto-Niskala vuoden viimeiseen Eduskunnan hoitotyön verkoston kokoukseen.
  • Julkaistiin Tajan alue- ja kuntavaalitavoitteet verkkosivulla.