Akava: Tarvitsemme laajan ohjelman yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi

Julkaistu:

Noin kolmannes 18–35-vuotiaista korkeasti koulutetuista on havainnut epäasianmukaista tai syrjivää kohtelua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan opiskeluissa tai työpaikalla, kertoo tuore Akava Works -selvitys.

Tiedot ovat Aula Researchin toteuttamasta Akava Works -selvityksestä, joka tehtiin korkeakoulutettujen 18–35-vuotiaiden parissa keväällä 2023.

Kyselyn tulosten mukaan nuoret aikuiset ovat havainneet selvästi useammin epäasiallista kohtelua kuin yli 35-vuotiaat. Epäasianmukainen tai syrjivä kohtelu on ilmennyt muun muassa haukkumisena, loukkaavina sanoina, epäasiallisena vitsailuna ja kiusaamisena. Miehet ovat havainneet epäasiallista kohtelua useammin kuin naiset.

Hallituksen pitää laatia ohjelma tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi

– Meidän on varmistettava, että työelämässä aliedustettujen ryhmien, kuten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen, asema paranee. Enemmistö tarvitsee lisää tietoa ihmisten moninaisuudesta, jotta ennakkoluulot vähemmistöjä kohtaan vähenevät. Tätä varten tulevan hallituksen pitää laatia laaja ohjelma tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Päättäjien asenteet vaikuttavat koko yhteiskuntaan, painottaa Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.

Syrjimättömyys työpaikoilla on kaikkien etu

– Työnantajalla on lain mukaan velvollisuus puuttua syrjintään. Lisäksi työnantajan on suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti edistettävä sukupuolten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä kehittämällä työtapoja ja työoloja. Hyvä uutinen on, että runsaassa kolmanneksessa tapauksista työpaikka tai oppilaitos oli puuttunut epäasialliseen kohteluun ja sai sen loppumaan, toteaa johtava asiantuntija Miika Sahamies.

Aula Researchin Akava Worksille toteuttaman selvityksen teemat käsittelivät muun muassa hyvinvointia ja jaksamista, työelämään kohdistuvia arvoja ja asenteita sekä tulevaisuuden näkymiä. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 511 korkeakoulutettua vastaajaa. Heistä 1 002 oli 18–35-vuotiaita korkeakoulutettuja ja 509 vastaajaa oli 36–65-vuotiaita korkeakoulutettuja vertailuryhmän edustajia.

Yleisimpinä syinä siihen, että ongelmaa ei ollut ratkaistu, oli että sitä ei ollut tuotu työnantajan tai oppilaitoksen tietoisuuteen (25 prosenttia) tai sen ratkaiseminen ei onnistunut tiedosta huolimatta (18 prosenttia). Pienessä osassa (9 prosentissa) tapauksista syrjintään ei ollut puututtu tiedosta huolimatta.

– Kyselytutkimuksen perusteella kaikenikäiset vastaajat näkevät tiedon lisäämisen ja avoimen keskustelun tärkeimpinä keinoina seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantamiseksi työelämässä ja koulutuksessa. Asennemuutokset ovat keskeisiä, mutta niiden rinnalla tarvitaan lainsäädännön tuomaa vahvaa turvaa. Sateenkaarevilla ihmisillä pitää olla yhtäläiset oikeudet osallistua työelämään ja koulutukseen ilman huolta tai pelkoa syrjinnästä tai muusta epäasiallisesta kohtelusta, Sahamies jatkaa.

Akava on ollut mukana valmistelemassa 1.6.2023 voimaan astuvia yhdenvertaisuuslain muutoksia, joiden tavoitteena on vahvistaa syrjintää kohtaavien oikeussuojaa.

– Lakimuutosten tultua voimaan yhdenvertaisuusvaltuutetun toimivallan piiriin kuuluu myös työelämän valvonta ja yhdenvertaisuuden edistämis- ja suunnitteluvelvoite laajenee varhaiskasvatukseen. Lisäksi häirinnän määritelmä muuttuu ja koulutuksen järjestäjän velvollisuus puuttua häirintään vahvistuu, Sahamies kertoo.

Akava jäsenliittoineen kampanjoi Avoin tiedolle -kampanjalla työelämän yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi. Akava-yhteisö painottaa kampanjassa tiedon, ymmärryksen ja oppimisen merkitystä yhdenvertaiselle ja tasa-arvoiselle työelämälle.

Tutustu Akava Worksin selvityksen tuloksiin.

Yhteyshenkilöt

Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren
Puh. +358405682798

Akavan johtava asiantuntija Miika Sahamies
Puh. +358505305366

Asiasanat