Akava: Tieteen rahoitusta ei pidä heikentää

Julkaistu:

Akava on pettynyt maan hallituksen aikeisiin leikata tieteen ja tutkimuksen rahoitusta vuosina 2022 ja 2023. Leikkaukset ovat rajussa ristiriidassa voimassa olevan hallitusohjelman tavoitteiden sekä hallituksen TKI-tiekartan kanssa, Akava korostaa.

Hallitus päätti puoliväliriihessä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaa koskevasta 35 miljoonan euron sopeutuksesta. Tämän lisäksi Veikkauksen rahapelitoiminnan tuottojen riittämätön kompensaatio on aiheuttamassa heikennyksiä tieteen rahoitukseen.

– Hallitus on sitoutunut nostamaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoitusta kokonaisuutena neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tavoite on kirjattu myös hallitusohjelmaan, huomauttaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

– Tieteen ja tutkimuksen rahoitusta ei saa heikentää. Rahoituksen pitäisi päinvastoin kasvaa voimakkaasti, jotta Suomi voi nousta koronan aiheuttamasta taantumasta ja saavuttaa rahoituksessa neljän prosentin tavoitteen. Nyt hallitus antaa väärän signaalin rahoituksen leikkausaikeillaan. Korkeatasoinen tutkimus on menestyksekkään TKI-toiminnan perusedellytys, eikä sen resursseja pidä missään nimessä heikentää, Fjäder toteaa.

– Meidän pitää pystyä kasvattamaan taloutta ja tärkein osa-alue on juuri TKI-panostukset. Prosenttiyksikön nousu työllisyysasteessa vahvistaa julkista taloutta 900 miljoonalla eurolla. Julkisen sektorin osuus TKI-investointien kasvattamisesta neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta voitaisiin rahoittaa nostamalla työllisyysastetta kahdella prosenttiyksiköllä. Tämän lisäksi yritysten tulisi tehdä oma osuutensa, Fjäder sanoo.

Hallitus ilmoitti kehysriihen jälkeen, että koulutus ja opintososiaaliset etuudet jätetään sopeutusten ulkopuolelle. Tieteessä leikkauslistalle kuitenkin jäävät muun muassa Suomen Akatemian myöntövaltuudet.

– Korkeaa osaamista ja vapaata tiedettä pitää vaalia kaikin mahdollisin keinoin. Jäämme auttamatta jälkeen muista, jos leikkaamme niiden resursseja. Mielestämme Suomen pitää olla kilpailukykyinen ja houkutteleva. Nyt kaivataan konkreettisia rahoituspäätöksiä pitkälle aikavälille, Fjäder jatkaa.

Asiasanat