AKY palkittiin Suomen Yrittäjien vuoden 2024 toimialajärjestönä
Julkaistu:
AKY – Akavalaiset yrittäjät ry sain tunnustusta vaikuttavasta työstään yrittäjien toimintaympäristön parantamiseksi.
AKY – Akavalaiset yrittäjät on palkittu Suomen Yrittäjien vuoden 2024 toimialajärjestönä. Palkinto jaettiin perjantaina 7.2. Vaikuttajafoorumissa Helsingissä. Tilaisuudessa julkistettiin myös Suomen yrittäjien vuoden paikallisyhdistykset.
Palkinnon perusteluissa mainitaan, että AKY on tehnyt vaikuttavaa työtä yrittäjien toimintaympäristön parantamiseksi sekä vaikuttanut yrittäjille tärkeisiin asioihin, edistänyt dialogia eri viranomaisten kanssa ja luonut yhteyksiä päättäjiin. Lisäksi perusteluissa tuodaan esiin, että AKY on osoittanut vuoden aikana esimerkillistä sitoutumista yrittäjien tukemiseen ja kehittämiseen. Niissä todetaan myös, että järjestön edustajat ovat aina aktiivisesti mukana ja edistävät rakentavaa keskustelua eri foorumeilla ja ovat tehneet ansiokasta ja vaikuttavaa työtä ja olleet rohkeasti äänessä, kun on ollut tarve vaikuttaa.
AKY on ollut erittäin aktiivinen sekä jäsenten palvelemisessa että yhteiskunnallisessa edunvalvonnassa. AKY on tehnyt viisi vaikuttavaa kannanottoa Kelan hankinnoista, Soteri-rekisterin ruuhkista ja sote-valvontalaista. Lisäksi AKYn edustajat ovat tavanneet keskeisiä päättäjiä ja vaikuttaneet yhdistelmävakuutuksen valmisteluun.
AKY tekee vahvaa yhteistyötä sekä Suomen Yrittäjien että Akavan kanssa. AKYn edustajat osallistuivat myös Akavan yrittäjyysohjelman laatimiseen varsin keskeisessä roolissa. Akava on ensimmäisenä palkansaajakeskusjärjestönä laatinut oman yrittäjyysohjelman.
Suomen yrittäjien vuoden toimialajärjestöksi ehdolla olivat AKYn lisäksi Sahateollisuus ry, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry, Suomen Kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistys SKY ry ja Suomen Kuntoutusyrittäjät ry.
AKY kiittää kaikkia jäseniään ja yhteistyökumppaneitaan. Ennen kaikkea palkinto on tunnustus korkeakoulutetuille yrittäjille!