STM: Ensimmäiset ehdotukset sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön saatavuuden ja riittävyyden varmistamiseksi
Julkaistu:
Poikkihallinnollinen työryhmä on saanut valmiiksi ensimmäiset kannanotot ja ehdotukset sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden turvaamiseksi sekä lyhyellä että pidemmällä aikavälillä.
Työryhmä painottaa, että henkilöstön riittävyydestä ja saatavuudesta tarvitaan jatkuvaa tietoa. Tiedon hajanaisuus ja vaikea saatavuus on korjattava. Tilannekuvaa ja ennustetyötä varten tarvitaan pysyvä arviointitoiminto. Tilannekuvan kokoaminen ja ennusteen laatiminen aloitetaan heti.
Koulutusmääriä lisätään tarvittaessa ja kestävällä tavalla uuteen tietopohjaan perustuen. Myös koulutuksen rakenteita kehitetään ja koulutuspolkuja nopeutetaan.
Henkilöstön motivointi ja työhyvinvoinnin parantaminen ovat tärkeässä roolissa
Työryhmä näkee tärkeänä motivaatiotekijänä esimerkiksi henkilöstön mahdollisuuden kasvattaa osaamistaan ja edetä uralla. Siksi tulisi varmistaa, että henkilöstöllä on mahdollisuus jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen täydennys- ja erikoistumiskoulutuksin. Erikoistumiskoulutusten vastaavuutta työelämän ja henkilöstön tarpeisiin arvioidaan ja parannetaan, ja kehitystyötä tuetaan tarvittaessa säädösmuutoksin.
Henkilöstön tulee voida tehdä hyvää työtä kestävissä olosuhteissa. Siksi ehdotetaan käynnistettäväksi valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan hyvän työn edellytysten ohjelma, joka sisältää mm. johtamisen kehittämiseen sekä psykososiaalisten riskitekijöiden vähentämiseen, työturvallisuuden lisäämiseen, työssä kohdatun väkivallan ehkäisemiseen ja seksuaalisen väkivallan ja häirinnän kitkemiseen tähtäävän työn. Ohjelman puitteissa seurataan työhyvinvoinnin kehittymistä tulevilla hyvinvointialueilla.
Lisäksi tarvitaan sujuvaa työnjakoa, digitalisaatiota ja kansainvälistä osaamista
Työryhmä korostaa myös tehtävärakenteen tarkastelua. On tärkeää, että työnjako on sujuvaa ja kukin ammattiryhmä voi keskittyä niihin tehtäviin, jotka vastaavat sen ydinosaamista. Tehtävärakenteen tarkastelu koskee myös alalla työskentelevien muiden kuin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden tehtäviä sekä tukipalvelujen toimivuutta ja roolia. Ohjauksella ja säädöksillä luodaan tälle edellytyksiä ja kannusteita sekä poistetaan tarpeetonta kitkaa kehitystyöltä.
Kansainvälisellä rekrytoinnilla voidaan täydentää osaavan henkilöstön saatavuutta ja palveluiden turvaamista. Työnantajille luodaan kansallisesti tuettu asiakas- ja potilasturvallinen malli rekrytointiin ja poistetaan sen käyttöön liittyvät pullonkaulat.
Henkilöstön riittävyyden varmistamiseksi on tärkeä tunnistaa vaikuttavia keinoja hillitä työvoimatarpeen kasvua sote-alalla vaarantamatta asiakas- ja potilasturvallisuutta ja työntekijöiden hyvinvointia. Tämä tehdään mm. vahvistamalla sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön digitaalista kompetenssia ja parantamalla teknologian ja digitaalisten palveluiden hyödyntämistä.
Tavoitteena on löytää kestäviä ratkaisuja sote-henkilöstön työvoimatarpeeseen
Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden –ohjelma käynnistettiin marraskuussa 2021. Tarkoituksena on löytää kestäviä ratkaisuja sosiaali- ja terveydenhuollon työvoimatarpeen kattamiseen lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä niin, että alueelliset erot on otettu huomioon.
Työryhmässä ovat mukana keskeiset työmarkkinajärjestöt ja ministeriöt. Työryhmä jatkaa työtään konkretisoimalla ja syventämällä ehdotuksia seitsemän teemakokonaisuuden alla.
Teemoja ovat tietopohja, osaamisen johtaminen, työn veto- ja pitovoima, kansainvälinen rekrytointi, palvelujärjestelmän uudistuvat osaamistarpeet koulutusjärjestelmässä, tehtävärakenteet ja työnjako sekä palvelujen vaikuttavuus ja digitalisaatio-osaaminen.
Lisätietoja
osastopäällikkö Satu Koskela
johtaja Jaska Siikavirta
sosiaalineuvos Juha Luomala
neuvotteleva virkamies Päivi Nygren
etunimi.sukunimi@gov.fi