Työmarkkinajärjestöt: Uudenmaan työterveyspäätöksestä esimerkki kuntien koronarokotuksiin

Julkaistu:

Työmarkkinakeskusjärjestöt ehdottavat avoimessa kirjeessään kuntapäättäjille, että Uudenmaalla tehtyä järjestelyä työterveyshuollon käyttämiseksi koronarokottamiseen käytettäisiin mallina toiminnan hoitamiseksi muualla Suomessa.

Arvoisa kuntapäättäjä

Työmarkkinakeskusjärjestöt EK, SAK, Akava ja STTK vetoavat kuntapäättäjiin, jotta kunnat hyödyntäisivät työterveyshuoltoa koronarokotuksissa.

Maamme nopeasti huonontuvan koronatilanteen ratkaiseminen vaatii hyvin nopeaa kolmansien rokotteiden antamista. Työterveyshuolto ja siltä palvelunsa ostavat työnantajayritykset ovat valmiit tulemaan mukaan rokotustalkoisiin.

Rokottamisen kustannuksista vastaavat työnantajayritykset. Rokottaminen ei kuitenkaan onnistu ilman itse rokotetta, minkä vuoksi käännymme kuntien puoleen.

Osassa Suomen kunnissa on jo työterveyshuolto ollut mukana koronarokotuksissa. Tällä viikolla ovat Uudenmaan kunnat tehneet yhteisen päätöksen työterveyshuollon mukaan ottamiseksi koronarokotuksiin. Rokotteiden luovutus tapahtuu keskitetysti HUS-apteekista ja työterveyshuollon palveluntuottajat tekevät asiaa koskevat sopimukset HUS:n kanssa.

Uudellamaalla toteutettava järjestely on työterveyshuollon toimivuuden kannalta hyvä. Sopimuksia ei tehdä yksittäisten kuntien kanssa, vaan keskitetysti HUS:n kanssa. Tämän lisäksi Uudenmaan kunnat ovat linjanneet, että rokotettaessa työterveyshuollon kautta ei suljeta pois niitä Uudellamaalla olevien yritysten työntekijöitä, jotka asuvat muualla kuin Uudellamaalla.

Päivittäiset koronan ilmaantuvuusluvut ovat korkealla, koska edelleen suuri osa väestöstä on rokottamatta ja yhä useammat jo kahdesti rokotetutkin sairastuvat koronaan ja erityisesti sen uuteen varianttiin.

Tällä hetkellä tehdään yli 2 000 koronatartunnan päiväennätyksiä. Tämä tarkoittaa sitä, että testaukseen ja jäljitykseen tarvitaan yhä enemmän resursseja, potilasmäärät lisääntyvät sairaalassa ja tehohoitoa vaaditaan aiempaa enemmän. Siksi on järkevää ottaa yksityinen työterveyshuolto mukaan rokottamaan, jotta julkisen puolen hoitohenkilökuntaa riittää em. tehtäviin.

Työmarkkinajärjestöt toivovat, että tekisitte kunnassanne mahdollisimman nopeasti myönteisen päätöksen ja ottaisitte työterveyshuollon mukaan koronarokotuksiin. Sopiminen käytännön järjestelyistä olisi hyvä antaa yksittäistä kuntaa laajemmalle yhteenliittymälle, kuten sairaanhoitopiirille.

Jos asiasta on kysyttävää, voitte kääntyä työterveyshuollon asiantuntijoidemme puoleen. He mielellään kertovat lisää tästä asiasta.

toimitusjohtaja Jyri Häkämies, EK

puheenjohtaja Jarkko Eloranta, SAK

puheenjohtaja Sture Fjäder, Akava

puheenjohtaja Antti Palola, STTK

Asiasanat