Askel ihmisyyden päätöksistä poliittisiin päätöksiin

Tiina Karppinen

Patsas, Carl Milles. Millesgård, Tukholma. Kuva: Tiina Karppinen.

Ihmisyys on määritetty tarkoittamaan paitsi ihmisen humaanisuutta, sivistystä ja kulttuuria myös inhimillistä olemusta.

Tämän hetken yhteiskunnassa käydään debattia poliittisten päätösten ja ihmisyyden vaikutusten välillä. Yhteiskunta tarvitsee poliittista päätöksentekoa, sitä harva kieltää. Päätösten tekemisen keskellä on kuitenkin aina mahdollisuus ymmärtää päätösten merkitys ihmisyydelle. Sille, miten yksittäinen päätös tulee näkymään ja vaikuttamaan päätöksen konkreettisesti kohtaavalle, yksittäiselle ihmiselle.

Päätösten perusteluissa muistutetaan Suomen valtion tilasta. Viestintä muistuttaa yritysjohdon viestintää, jossa johdon tavoitteena on tuottaa organisaationsa (valtio tai hyvinvointialue) kautta voittoa. Kuitenkin puhumme julkisesta organisaatiosta, jonka tavoitteena on saavuttaa talouden tasapainoa ja yhteiskunnan jäsenten hyvinvoinnin turvaamista. Annettujen viestien mukaan tämä tasapaino tullaan saavuttamaan keinolla millä hyvänsä, poliittisin päätöksin.

Mitä kuulee yksilö? Poliittisia päätöksiä, jotka kertovat hänelle päätösten tekijöiden kantaa ihmisyyteen.

Yhdeksi kysymykseksi nouseekin, voiko valtiota ja hyvinvointialueita muodostavia yksilöitä kohdella kuin numeroita, kun yhteiskunnan tärkein yksikkö on ihminen. Se sama ihminen, jonka ihmisyyteen kaikki päätökset tulevat vaikuttamaan.

Millainen muistijälki jää ihmisyyteen, kun siltä viedään arkipäivän peruspilareita pois? Millaisen päättäjän Suomi saa tulevaisuudessa yksilöstä, joka joutuu tänään miettimään, kumman voi laittaa voileivän päälle, leikkeleen vai juuston – jos vaihtoehtoa on olemassa?

Mikä on sinun tekemisesi ihmisyys?

Tiina Karppinen

Hallituksen jäsen

Akavan sairaanhoitajat ja Taja ry