Kenen vastuulla on liikkumaan ohjaaminen?

Katja Kosonen

Otsikon kysymystä pohti täysi auditoriollinen liikuntalääketieteen päivien osallistujia marraskuussa. Päivät järjestettiin 31. kertaa ja aiheena oli liikunta ja mielenterveys.

Alkuun saatu Outi Linnarannan (THL) tilannekatsaus oli karua kuultavaa. Erityisesti nuorten mielenterveysoireilu on korkealla tasolla, eikä hoidon saatavuus ja vaikuttavuus millään tule riittämään kaikille. Ratkaisuja tarvitaan päätösten ja yhteiskunnan tasolla.

Päivien edetessä kuultiin onneksi myös rohkaisevia sanoja, sillä tutkimusnäyttö liikunnan vaikutuksista mielenterveyteen on selvä. Liikunta kuuluu tietenkin ennaltaehkäisevään rooliin, mutta se on osa mielenterveyspotilaiden hoitoa siinä missä lääkityskin. Terveydenhuollon ammattilaisten tulisikin ohjata liikunta osana hoitoa, yksilöllisesti annostellen ja vastetta seuraten. Kenen vastuulla liikuntaan ohjaaminen sitten on ja miten ja milloin sen tulisi tapahtua?

Lyhyillä hoitojaksoilla ja kiireisillä vastaanotoilla liikuntaan ohjaaminen typistyy liian usein lääkärin tai hoitajan lyhyeksi kehotukseksi liikkua. Jos liikunta edes nousee puheeksi.

Sairaanhoidon koulutuksen täpötäysissä opetussuunnitelmissa liikunta jää sivuosaan, ja työelämässä asiaan paneutuminen on pitkälti ammattilaisen oman kiinnostuksen varassa. Fysioterapeutteja ei riitä ohjaamaan kaikkia potilaita.

Liikunta pitää saada järjestelmälliseksi osaksi hoitopolkua

Liikunta-alan ammattilaiset ovat tärkeitä ennaltaehkäisevän mielenterveystyön ja liikuntahoidon jatkon tukemisessa, mutta sairauden akuutissa vaiheessa tarvitaan terveydenhuollon ammattilaisen ohjausta. HUS Psykiatrian ja Keski-Suomen hyvinvointialueen liikuntalääketieteen poliklinikan kertomat kokemukset liikunnan integroimisesta hoitopolkuun olivat kannustavia. Liikunta pitää saada järjestelmälliseksi osaksi hoitopolkua valtakunnallisesti ja tehtävänjako selkeäksi.

Fysioterapeuttiliiton Juho Korpi nosti puheenvuorossaan esiin liikunnallisen kuntoutuksen kustannusvaikuttavuuden. Yhden sairaseläkkeen kuluilla katettaisiin monta kymmentä liikunnallista kuntoutusta. Eikä aina tarvita edes liikunnallista kuntoutusta vaan kuntouttava liikuntakin voi riittää joissain tilanteissa.

Käsitteitä pyöriteltäessä keskustelua herätti myös se, miten liikunnasta, liikkumisesta ja fyysisestä aktiivisuudesta puhutaan asiakkaille ja potilaille. Tuodaanko esiin ohjeistetun liikunnan olevan myös kuntoutusta? Perustellaanko ja motivoidaanko potilaita ja asiakkaita riittävästi?

Liikuntalääketieteen päivien aiheissa oli paljon myös työhyvinvointiin liittyviä nostoja. Timo Partonen (THL) muistutti jätättävästä sisäisestä kellostamme, joka pitäisi joka päivä ajastaa valolla ja liikunnalla. Australiasta saatiin vahvistusta, että kaikki liikunta on hyväksi.

Tutkijatohtori Ben Singh esitteli tuloksia eri liikuntalajien vaikutuksista terveillä ja mielenterveyspotilailla. Pieniä eroja lajien väliltä löytyy, mutta tärkeintä on, että liikunta on mielekästä ja sitä tulee harrastettua säännöllisesti ja riittävän kuormittavasti.

Aivotutkija Kaisa Hartikainen (Helsingin yliopisto) kuvasi liikunnan vaikutuksia aivoterveyteen ja työssä jaksamiseen. Uupumuksen voi nähdä ihmisen aivoista. Myös liikunnalla on näkyviä positiivisia vaikutuksia aivoihin.

Vie kotiin -ajatukset liikunnasta ja mielenterveydestä

• Liikunta on osa mielenterveyden haasteiden ja sairauksien hoitoa siinä missä lääkitys ja terapiakin.
• Paras teho saadaan yhdistämällä liikunta muihin hoitomuotoihin.
• Kaikki liikunta on hyväksi, paitsi pakkoliikunta.
• Liikunnan intensiteetin pitää olla riittävä. Kovempaakaan liikuntaa ei tarvitse pelätä.
• Vaikutus loppuu, jos liikunta loppuu.

Katja Kosonen

TtM, sh YAMK, AmO