Oma asia
Petri Kylmänen, Sh YAMK, ammatillinen opettaja, työnohjaaja
Oletko jo kyllästynyt lähes päivittäiseen alkoholista uutisointiin? Monet ovat ja sen ymmärtääkin. Alkoholilain uudistumista on odotettu pitkin vuotta, aika näyttää mitä eduskunnassa marraskuussa päätetään. Mielestäni (en ole tässä yksin) asia tulee vihdoin viedä maaliin saakka, kunhan nyt pääsisi vielä kärryille siitä mitä ollaan päättämässä. Yleinen keskustelu velloo, toiset ovat sitä mieltä että alkoholin saatavuus eri muotoineen tulee viedä keskieurooppalaiselle tasolle. Toiset taas varoittavat erilaisista uhkakuvista, joita tuollaiset muutokset tuovat tullessaan.
Vahvojen näyttöjen tutkimukset osoittavat sen, että alkoholin kulutusta säätelee erityisesti hinta ja saatavuus. Näin on, vaikka suurimmalla osalla alkoholin käyttäjistä ei alkoholiongelmaa muodostukaan. Alkoholin riskikäyttäjiä maassamme on kuitenkin noin puoli miljoonaa, arvioiden mukaan terveydenhuollon naispotilaista noin 10 % ja miespotilaista lähes 20 % kuuluu tähän ryhmään. Onko se vain oma asia?
Edellisiin lukuihin on huomioitava riskikäyttäjien läheiset ja se, että riskikäyttäjistä yli 90 prosenttia on työelämässä. Tämän blogin lukijoista kolme kymmenestä elää tilanteessa, jossa oma tai läheisen alkoholin käyttö aiheuttaa ongelmia kotona; pääosin parisuhdeongelmia, perheväkivaltaa tai taloudellista haittaa. Työelämässä oleva lukija (raittiit mukaan lukien) tuottavat tilastollisesti työyhteisöönsä kolme alkoholihaittaa per vuosi rokulipäivinä, sairasteluna, työtehon laskuina ja sitä kautta muiden kuormittumisella. Alkoholilla on todellakin työllistävä vaikutus. Onko se oma henkilökohtainen asia?
Kiistaton tosiasia on se, että alkoholi tuottaa yhteiskuntaamme yhden merkittävimmistä terveysuhkista. WHO on listannut tuo uhan globaalistikin kärkeen. Kaikkeen näyttöön ja tietoon perustaen minun on erittäin hankala käsittää tätä:
Miten voi olla mahdollista, että terveydenhuollon palveluissa ja erityisesti hoitotyön keinoin emme pysty tehokkaammin vaikuttamaan tuohon terveysuhkaan? Hoitotyössä on tiedossa näyttöön perustuvat keinot, menetelmät ja toimintamallit miten haasteeseen vastataan. Tällaisesta esimerkkinä mini-interventio, jonka NNT luku on 9. Helppo ja luonteva toteuttaa hoitotyössä.
Terveysuhan torjumisen vastuu kuuluu kaikille hoitopaikoille ja toteuttaminen on hoitotyön perusosaamista, osa muuta hoitotyötä. Äärimmäisissä tilanteissa tarvitaan toki erityistason päihdeosaamista, sitä ei todellakaan tarvita suurimmassa osassa tapauksia. Työntekijän tärkein taito on vuorovaikutus, jossa toteutuu vanha kunnon ohjenuora: ei se mitä kysytään, vaan miten se kysytään. Toteutuksen suurin este on työntekijän oma valinta jättää asia sikseen. Onko tämä todellakin vain ihmisen oma asia?
Tarvitaan aktiivisuutta ja nyt tulee tämän blogin pointti: asiat eivät edisty tai ainakaan etene ja juurru muutaman innokkaan sairaanhoitajan tekemänä. Tarvitaan juuri Sinun panostasi hoitotyön johtajana tai kehittäjänä. Ehkäisevä päihdetyö voidaan juurruttaa hoitotyöhön juurruttamalla se toimintakulttuuriin ja kuvaamalla toimintamalli. Kyseessä ei ole kenenkään ”oma asia” vaan hoitotyön vastaus haasteeseen.
Miksipä siis odottamaan, haastan Sinut ja työyhteisösi mukaan: yksi mini-interventio päivässä per työntekijä. Mitä tuumaat? Työelämäprofessori ja ystävääni Solja Niemelää lainaten ”mini-interventio päivässä pitää kansanterveyden kunnossa”.
Viikolla 45 vietetään ehkäisevän päihdetyön viikkoa, hoitotyössä meillä on niitä 52 viikkoa vuodessa.
petri.kylmanen@moodhouse.fi