Perustason sosiaali- ja terveydenhuoltoon lisää pitkäjänteistä yhteistyötä tutkijoiden ja käytännön välille

Toistuva puheenaihe, joka on viime aikoina noussut yhä useammin keskusteluun sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä, on näyttöön perustuvan toiminnan vahvistaminen. Tutkittua tietoa tarvitaan päätöksenteon pohjaksi kehittämään palveluita vastaamaan paremmin potilaiden ja asiakkaiden tarpeisiin. Tärkeää on myös saada tietoa siitä, miten sosiaali- ja terveydenhuoltoa voidaan kehittää vetovoimaiseksi hoitoalan ammattilaisten työympäristöksi. Samaan aikaan tutkimushankkeissa pohditaan mahdollisuuksia ja keinoja toteuttaa erilaisia yhteiskehittämisen muotoja. Erityisesti nyt, kun sosiaali- ja terveydenhuoltoa ollaan järjestämässä uudelleen, on aika ja mahdollisuus pohtia keinoja lisätä tutkimuksen ja käytännön yhteistyötä.

Erikoissairaanhoidossa ja etenkin lääketieteellisillä aloilla on pitkät perinteet tutkimuksen ja kliinisen työn yhdistämisestä. Ihminen voi samanaikaisesti työskennellä yliopistosairaalassa ja johtaa samoihin teemoihin liittyvää tutkimushanketta yliopistossa. Nyt kuntavaalien alla kannattaa miettiä, voisivatko kunnat ja kuntayhtymät hyödyntää vastaavaa toimintaa perustason sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisessä.

Esimerkiksi ikääntyneiden palveluiden suunnittelu- ja organisointityöhön voisi olla hyötyä palkata yliopistotutkija, jonka työsuhde jakautuisi kunnan tai muun julkisen tahon ja yliopiston tai muun tutkimuslaitoksen kesken. Väestön ikääntyessä, hoivapalveluiden laatuongelmien lisääntyessä ja hoitajapulan jatkuessa ratkaisut vaikeisiin ongelmiin voivat löytyä ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalvelujen käytännön arjen ja tutkimuksen rajapinnalta.

Ikääntyneiden palveluissa työskentelee jo nykyisellään henkilöitä, joilla olisi osaamista ja innostusta tarkastella työnsä kohdetta myös tutkimuksen kautta. Tutkimuksen tekeminen vaatii kuitenkin aikaa ja paneutumista, eikä sitä voi tehdä välttämättä oman arkityön ohella. Toisaalta yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa työskentelee hoitotieteen, gerontologian, yhteiskuntatieteiden ja lukuisien muiden tieteenalojen osaajia, joiden taitoja ja ymmärrystä voisi hyödyntää enemmän esimerkiksi tiedon keräämisessä ja analysoinnissa, palvelujen suunnittelussa ja hoitotyön arjen tukemisessa. Työsuhteen jakaminen esimerkiksi puoliksi tutkimusyhteisön ja puoliksi kunnan alaisuuteen voisi olla keino tukea pitkäjänteistä yhteistyötä.

Tutkimuksen ja käytännön sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteensovittaminen ei ole mahdotonta. Arvokasta ja hyödyllistä yhteistyötä tutkimuslaitosten ja käytännön työn välillä on jo pitkään tehty ja etenkin ikääntyneiden palveluissa yhteistyötä ja yhteiskehittämisen muotoja on syntynyt ilahduttavan paljon. Vielä on kuitenkin tekemistä. Nyt on kunnilla ja päättäjillä mahdollisuus uusille ja raikkaille avauksille.

Vilhelmiina Lehto-Niskala

varapuheenjohtaja, Akavan sairaanhoitajat ja Taja

väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto