Tarvitsemme kuuntelevaa ja dialogista johtamista

Hoitoalan työtaistelu nostaa esille kiperiä eettisiä kysymyksiä. Onko sairaanhoitajan, hoitotyön esihenkilön tai asiantuntijan etiikan mukaista vaatia lakolla ja uhalla joukkoirtisanoutumisesta oikeudenmukaista työelämää? Onko moraalisesti kestävää vaarantaa näin potilaiden oikeudet turvalliseen ja hyvään hoitoon?

Saatamme kokea eettistä painetta tilanteessa, jossa vastakkain ovat potilaiden ja hoitajien oikeudet. Siitäkin huolimatta, että esimerkiksi lakko määritellään kollektiiviseksi vapausoikeudeksi ja on Suomessa lailla turvattu. Sairaanhoitajan etiikka velvoittaa potilaan hyvinvoinnin edistämiseen, hyvään hoitoon ja kärsimyksen lievittämiseen. Myös työtaistelun aikana potilaat tulisi hoitaa eettisesti ja kuitenkin siten, etteivät sen vaikutukset laimene.

Suojelutyön oikeanlainen mitoitus ja asianmukainen toteutus edellyttää hyvää yhdessä sopimisen henkeä. Sekä potilaiden että hoitajien oikeuksia tulisi yhdenvertaisesti huomioida ja arvostaa. Saman arvostuksen ilmapiirin ja yhdessä sopimisen hengen toivoisi välittyvän myös neuvottelupöytiin, joissa ratkaistaan suomalaisen hoitotyön tulevaisuus.

Näinä aikoina, jos koskaan, tarvitaan kuuntelevaa ja dialogista johtamista. Sellaista rinnalle asettuvaa johtamista, joka juhlapuheista huolimatta on yhä monissa paikoin toteutumatta. Jotta sairaanhoitaja pystyy kohtaamaan omat potilaansa yksilöllisesti ja arvostaen, tulee hänen itsensä saada kokea arvokkuutta ja arvostusta organisaatiossa. Jotta esihenkilö jaksaa riittämättömyyden tunteesta ja taloudellisista paineista huolimatta johtaa itselleen tärkeiden arvojen mukaisesti, tulee hänen itsensä kohdata arvostavasti ja oikeudenmukaisesti – oli sitten kyseessä kollega, alainen tai johto.

Esihenkilöiden työpäivät ovat jo vuosia täyttyneet päivä päivältä haastavammiksi vakituisen työvoiman rekrytoinnista ja sijaisten hankinnasta. Pahenevaa henkilöstöpulaa on paikattu jo pitkään hoitajien kovalla työmoraalilla ja joustamisella. Työtaistelu lakkoineen sekä ylityö- ja vuoronvaihtokieltoineen on viimeistään tuonut näkyväksi sen sitkeän selviytymistaistelun, jota on jo vuosia käyty työvuorosta toiseen. Jäävuoren huippuna on hoitotyölle määritetty rahallinen arvo, joka ei vastaa koulutusta, työn vastuuta eikä sen vaatimuksia – oli kyseessä sitten sairaanhoitaja, esihenkilö tai asiantuntija. Se, että tulevaisuudessa on yhä vähemmän kollegoita jakamassa työtaakkaa, on perusteltu huoli.

Filosofi Immanuel Kantin velvollisuuseettinen moraalikäsitys – kategorinen imperatiivi - pitää sisällään ajatuksen ihmisestä päämääränä itsessään eikä välineenä. Siinä kiteytyy ihmisarvon kunnioittamisen ydin ja korkein eettinen periaate. Ei ole sattumaa, että päivitetyistä sairaanhoitajan eettisistä ohjeista on pyritty häivyttämään kutsumuksen leima. Pyyteettömyys hyveenä ei ole tätä päivää. Nykypäivän hoitotyöllä on vahva oma professionsa eli ammattina se on itsenäinen ja yhteiskunnallisesti arvostettu. On aika tunnustaa, että myös hoitotyön ammattilaisilla on oikeus vaatia itselleen hyvää ja inhimillistä työelämää.

Virve Edlund,

esh, TtM, koulutussuunnittelija, HUS

Varapuheenjohtaja, TAJA ry