Vuodepaikka vai yksilö – Puheella ja sanavalinnoilla on merkitystä hoitotyössä
Vilhelmiina Lehto Sh, TtM, Gerontologian alan väitöskirjatutkija, Akavan sairaanhoitajat ja Taja:n varapuheenjohtaja
”Ysi-kakkonen pyytää kipulääkettä”. Varsin tutun kuuloinen lause monelle hoitotyötä tehneelle. ”Ysi-kakkosella” todennäköisesti viitataan huoneen yhdeksän vuoteeseen kaksi, johon on sijoitettu henkilö, joka kipujensa takia on pyytänyt hoitajalta lääkettä. Moniko kuitenkaan jää miettimään, mikä merkitys tällaisella lauseella tai sen sanoilla voi olla? Huoneet ja vuoteet on numeroitu käytännön syistä. Akuuttiosastolla, jossa potilaat vaihtuvat tiiviiseen tahtiin on kätevintä viitata potilaisiin huoneen numerolla, sillä hoitaja-potilassuhde jää usein hyvinkin lyhyeksi ja pintapuoliseksi keskittyen lähinnä akuutin tilanteen rauhoittumiseen. Entäpä jos kuulisit tämän lauseen pitkäaikaisosastolla kuten iäkkäiden palvelutalossa? Jos olisit siirtynyt akuutilta sairaalaosastolta suoraan kyseiseen palvelutaloon, et ehkä huomaisi mitään erikoista. Tai jos olisit kuten minä, olisit kauhuissasi.
Teen väitöskirjatutkimusta siitä, miten toimintakyky ja kuntoutus ymmärretään iäkkäiden pitkäaikaishoidossa. Väistämättä olen joutunut pohtimaan puhetapojen ja sanojen merkitystä hoitotyössä. Olen tietysti aikaisemminkin joutunut työssäni ikääntyneiden hoitotyön parissa pohtimaan sanavalintoja esimerkiksi kirjaamiskäytäntöjen suhteen. Tutkimustyössäni olen törmännyt ajattelutapaan, jota kutsutaan sosiaaliseksi konstruktionismiksi. Tämän viitekehyksen kautta voidaan ajatella, että sosiaalinen kanssakäyminen kuten puhe vaikuttaa ympäröivään maailmaan, mutta toisaalta myös ympäröivä maailma vaikuttaa puheeseemme. Yhtäältä siis luomme puhetavoillamme yhteistä käsitystä hoitotyöstä, mutta toisaalta vaikkapa havaitsemamme yhteiskunnalliset tai työyhteisössä vallitsevat keskustelut vaikuttavat siihen, miten asioista työssämme puhumme.
Mitä jos alussa mainitsemani lause olisikin esitetty vaikkapa näin ”Liisan iskias kiukuttelee taas, ja sovimme, että hän ottaa kipulääkkeen, jos olo helpottaisi”. Lauseen asiasisältö on sama, mutta nyt Liisa on muutakin kuin vain vuodepaikka. Hän on puhujalle tuttu yksilö, jonka taustasta tiedetään ainakin se, että iskias-kipu on vaivannut häntä aiemminkin. Vuodepaikalla onkin yksilö, joka tunnetaan ja jota puhutellaan vertaisena.
Puhe on vahva vaikuttamisen väline. Tutkimukset ovat osoittaneet, että esimerkiksi tietynlaiset puhetavat hoitotyössä voivat asemoida vanhainkodin asukkaat siten, että heidän kaltoinkohtelunsa tehdään oikeutetuksi. Puheella voidaan luoda myös valtajärjestelmiä. Jos puhumme henkilöstä usein hoidettavana, syötettävänä tai autettavana, teemme puheellamme oletuksen, että kyseinen henkilö on hoitotyömme kohde ja hän passiivinen hoidon vastaanottaja. Mikäli pyrimme tasa-arvoiseen ja ihmisen yksilölliseen ja omat toiveet ja tavoitteet huomioivaan hoitoon, saattavat tällaiset sanat olla hoitotyölle vahingollisia.
Hoitotyön johtaja, kiinnittäisitkö siis jatkossa enemmän huomiota siihen, miten yksikössäsi puhutaan? Jokainen voi miettiä myös omaa puhetapaansa ja sanavalintojaan. Usein tämä vaatii kuitenkin ajattelun herättelyä, jossa johtamisella on keskeinen rooli. Olemme saattaneet jäädä niin syvälle edellisen työympäristön tapoihin ja käsitteisiin, että emme edes huomaa esimerkiksi vähättelevää puhetapaamme. Kukaan ei varmasti tahallaan näin toimi ja siksi keskustelu siitä, puhummeko esimerkiksi vuodepaikoista, potilaista vai ihmisistä, on tärkeää.