Hoitotyön johtajilla ja uran keskivaiheen sote-johtajilla on riski huonompaan työhyvinvointiin
Tuoreessa väitöskirjassa kuvataan sosiaali- ja terveydenhuollossa työskentelevien johtajien työhyvinvointia ja sitä määrittäviä tekijöitä. Huonomman työhyvinvoinnin riskissä ovat uransa keskivaiheilla olevat sekä hoitotyön johtajina työskentelevät henkilöt.
Työhyvinvointia ja siihen vaikuttavia tekijöitä on tutkittu paljon. Kuitenkin sosiaali- ja terveydenhuollon johtajien työhyvinvoinnista on vähän tutkimustietoa, vaikka kyseessä on sekä Suomessa että kansainvälisesti merkittävä johtajajoukko.
Terveystieteiden maisteri Niina Herttuala kuvaa väitöskirjassaan sosiaali- ja terveydenuollossa työskentelevien johtajien työhyvinvointia.
– Pitkään terveydenhuollon johtavissa tehtävissä työskennelleenä halusin selvittää, mitkä asiat edistävät ja toisaalta estävät suomalaisten sote-johtajien työhyvinvointia. Näitä tekijöitä tunnistettiin useita, Herttuala kertoo Tampereen yliopiston verkkotiedotteessa.
Hän toteaa väitöskirjassaan muun muassa tekijöitä, jotka edistävät tai estävät erityisesti julkisella sektorilla työskentelevien sote-johtajien työhyvinvointia.
Yhteisiä ja erityisiä työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä
Herttuala kehitti tutkimuksessaan kyselylomakkeen, jonka avulla on mahdollista kerätä kootusti tietoa eri johtajaryhmien työhyvinvoinnista ja sen kehittämisen tarpeista.
Saadut tutkimustulokset osoittavat, että parempaan työhyvinvointiin olivat yhteydessä työskentely ylimmässä johdossa, pitkä johtamiskokemus (yli 26 vuotta) ja työskentely lääkärijohtajana tai ei-hoidollisen ammattiryhmän, kuten tukipalveluhenkilöstön johtajana. Huonomman työhyvinvoinnin riskissä oli sen sijaan johtaja, joka on uransa keskivaiheilla tai työskentelee hoitotyön johtajana.
Herttuala luokitteli tutkimuksessaan työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät viiteen osa-alueeseen: yksilölliset tekijät, omalta esihenkilöltä saatu ammatillinen tuki, työpaikan sosiaaliset tekijät, työhön liittyvät tekijät ja organisaatioon liittyvät tekijät.
Sote-johtajien työhyvinvointiin vaikuttavat asiat ovat pitkälti samoja kuin muidenkin työntekijäryhmien. Niitä ovat vapaus tehdä päätöksiä, kokemus työn hallittavuudesta sekä esihenkilöltä ja työkavereilta saatu sosiaalinen tuki.
Esimerkiksi julkissektorilla työskentelevän sote-johtajan työn erityispiirteet tuovat kuitenkin mukanaan omanlaisia työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä, kuten yhteistyön poliittisten päättäjien kanssa ja käytettävissä olevat taloudelliset resurssit.
Väitöstilaisuus perjantaina 3. marraskuuta
Niina Herttualan terveydenhuollon johtamisen alaan kuuluva väitöskirja Työhyvinvointi ja sen määrittäjät sosiaali- ja terveydenhuollon johtajilla tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina 03.11.2023 klo 12 Tampereen yliopiston Päätalon auditoriossa D11 (Kalevantie 4, Tampere).
Vastaväittäjänä toimii professori Juha Kinnunen Itä-Suomen Yliopistosta. Kustoksena toimii dosentti Lauri Kokkinen Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta.
Tutustu Herttualan väitöskirjaan.
Seuraa väitöstilaisuutta etäyhteydellä.
Koottu tiivistelmästä ja Tampereen yliopiston verkkotiedotteesta.
Iina Nieminen