Omannäköinen elämä lapsen kuntoutuksen tavoitteena

Parhaimmillaan lasten kuntoutushoitotyö tukee omannäköisen elämän rakentumista. Väitöstutkimuksessa kehitettiin hoitotyön dialoginen malli, joka parantaa lapsen mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämäänsä.

Jokaisella lapsella on Suomen lainsäädäntöön perustuva oikeus tulla kuulluksi ja huomioon otetuksi kaikissa omaa elämäänsä koskevissa asioissa. Erityiseksi määriteltyjen lasten kuntoutushoitotyössä tämä ei kuitenkaan toteudu läheskään riittävästi, todetaan tuoreessa väitöstutkimuksessa.

Kuntoutushoitotyö on perinteisesti perustunut lähes yksinomaan aikuisten näkemyksiin eikä varsinkaan pienten ja muuten kuin puheella kommunikoivien lasten näkökulmien selvittämiseen ei ole ollut yhteisiä käytäntöjä. Myös puhumattoman lapsen näkökulma voidaan kuitenkin huomioida kuntoutuksessa.

Turun yliopiston väitöskirjatutkija Johanna Kaitsalmen tutkimus tuotti kaikenlaisten lasten kohtaamiseen ja lasten kuulluksi tulemista edistävien toimintakulttuurien kehittämiseen käytännön keinoja, joiden avulla voidaan kuntoutuksen tavoitteeksi ottaa lapsen omannäköinen elämä.

Oman elämänsä päähenkilö

Kaitsalmen tutkimuksessa keskeisenä käytännön hoitotyössä korostui lapsen kunnioittaminen eli lapsen pitäminen oman elämänsä ja kuntoutuksensa päähenkilönä. Tässä on keskeistä, että lapsi kohdataan dialogisesti eli niin, että ammattilainen antaa lapsen viestinnän vaikuttaa omaan viestintäänsä.

– Sitä, että lapsen näkökulma vaikuttaa ammattilaisen ajatteluun ja vuorovaikutukseen lapsen kanssa, kutsun lapsen vaikuttajuuden toteutumiseksi. Se ei aina tarkoita lapsen toiveiden toteutumista, vaan niiden aitoa harkitsemista ja niihin vastaamista siten, että lapsi voi kokea tulleensa kuulluksi, Kaitsalmi kertoo Turun yliopiston väitöstiedotteessa.

On myös tärkeää kehittää lapsen vaikuttajuutta tukevia rakenteita ja toimintakulttuureja eli vahvistaa käytäntöjen lapsinäkökulmaisuutta ja tukea myös lasten keskinäisiä suhteita.
Kaitsalmi kuvaa väitöstutkimuksessa kehitetyn mallin käyttämisen mahdollistavan sen, että lapsen oikeus vaikuttaa omaan elämäänsä voi toteutua, mikä on itseisarvo sellaisenaan. Lisäksi se saattaa myös lisätä lapsen hyvinvointia muun muassa mahdollistamalla omannäköisen elämän ja ehkäisemällä syrjäytymistä.

Arvojen ja ajatusmallien tarkastelua

Kaitsalmen tutkimuksen mukaan pelkkä käytäntöjen kehittäminen ei riitä lasten oikeuksien toteutumisen turvaamiseen kunotutuksessa, vaan tarvitaan myös toimintaa ohjaavien arvojen ja ajatusmallien tarkastelua.

Tutkimus osoittaa, että on tarpeellista tarkastella lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten ihmiskäsitystä, jotta lapsia ei nähtäisi pelkästään heidän tulevaisuutensa valossa. Myös käsityksiä vammaisuudesta on syytä tarkastella, jotta sekä vammaksi nimetyn asian että ympäristön merkitystä ymmärrettäisiin tarkastella kyseisen lapsen näkökulmasta.

Lisäksi Kaitsalmi korostaa hoitotyö- ja kuntoutuskäsitysten tarkastelua, jotta lasten oikeutta suojeluun ei painotettaisi liikaa osallistumisoikeuden kustannuksella.

– Kutsun tutkimukseni lapsia erityiseksi määritellyiksi lapsiksi korostaakseni sitä, että kuntoutuksen lähtökohtana oleva diagnoosi ja muut lasta määrittävät käsitteet, kuten vammainen lapsi tai erityislapsi, perustuvat yleensä jonkun muun kuin lapsen itsensä näkökulmaan, Kaitsalmi kertoo.

TtM Johanna Kaitsalmi esittää väitöskirjansa Erityiseksi määritellyn lapsen vaikuttajuuden toteutumisen mahdollistava hoitotyö - lasten kuntoutushoitotyön dialoginen malli julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 22.03.2024 klo 12.00 (Turun yliopisto, Medisiina D, Alhopuro-sali, Kiinamyllynkatu 10, Turku). Vastaväittäjänä toimii professori Simo Vehmas (Tukholman yliopisto, Ruotsi) ja kustoksena professori Sanna Salanterä (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on hoitotiede.

Väitöstilaisuutta voi seurata etäyhteydellä

Lähde: koottu väitöstiedotteesta

Iina Aalto